torstai 7. toukokuuta 2015

Kansainvälisyys


Tänä vuonna 5. jakson teemana on kansainvälisyys, niinpä KU2 rakennetaan eurooppalaisia kirkkoja. Kirkkojen rakentaminen ja tutkiminen on UE 2 Ja KU 2 kurssien välinen projekti, KU 2 kurssilla tutkimme ja rakennamme kirkkojen pienoismalleja arkkitehtuurin pohjalta, kun taas uskonnon kurssilla tutkitaan kirkkoja uskonnon kannalta.

Kuvis ryhmä on jaettu viiteen ryhmään, jotka kaikki rakentavat eri kirkkoja. Yksi ryhmä rakentaa Sulttaani Ahmedin moskeijaa, moskeijan rakentaminen on osoittautunut vaikeammaksi kuin aluksi kuviteltiin, mutta ei mahdottomaksi. Erityisen vaikeaksi moskeijan rakentamisessa ovat osoittuneet kupoleiden tekeminen, koska sulttaani Ahmedin moskeijassa on paljon  kupoleita, myös ikkunoiden rustaaminen on osoittunut hieman vaikeahkoksi, sillä ryhmä haluaa, että moskeijan pienoismallissa olisi suunnilleen oikea määrä ulkoseinien ikkunoita. Moskeijan pienoismallin rakentamisessa kiirettä pitää, mutta alkuvaikeukset voitettua homma on alkanut luistaa.

Kurssilla, muut ryhmät rakentavat muun muassa Notredamen kirkkoa ja Firenzen Il Duomo kirkkoa, kaikkien kirkkojen pienoismallien rakentaminen on sujunut hyvin.

Kaikki ryhmät saivat päättää itse mistä materiaalista kirkkonsa rakentavat, rakennusmateriaalin suhteen ollaan oltu innovatiivisia, esimerkiksi Hallgrimskirkja Islannista ja Liverpool Metropolitan Cathedral rakennetaan suurimmalta osalta sokeripaloista. Loput ryhmistä rakentavat kirkkojensa pienoismallit kapalevyistä, esimerkiksi sulttaani Ahmedin moskeija ja sininen moskeija. Muita rakennusmateriaaleja ovat muovailuvaha, salmiakkikuutiot, liisteri ja kanaverkko.

Kirkkojen rakennus on sujunut jouhevasti ja ryhmät pelaavat hyvin yhteen, ryhmien tuotoksista on tullut upeita pienoismalleja.

Juuso Vuorenmaa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.