maanantai 18. tammikuuta 2016

Tylyläiset Madridissa

Viisitoista tylyläistä ja kaksi opettajaa vieraili Madridissa neljä päivää loppusyksyllä. Matkaohjelmassa oli Madridiin ja paikalliseen kouluun Colegio Letutustumista.


Viivyimme isäntäperheiden luona kaksi yötä. Isäntäperheiden luokse meneminen jännitti vähän, koska kaikki perheissä eivät puhuneet englantia. Isäntäperheet olivat kuitenkin todella mukavia ja ystävällisiä, tutustuimme heihin hyvin ja samalla tutustuimme myös espanjalaiseen ruokakulttuuriin.  Veimme isäntäperheelle tuliaisia Suomesta, esimerkiksi salmiakkia ja muita suomalaisia karkkeja ja he lähettivät mukanamme tuliaisia myös Suomeen. Isäntäperheissä asumalla tutustuimme perheenjäseniin, espanjalaiseen elämäntapaan ja heidän ruokakulttuuriinsa.


Saimme huomata ettei aamupala eteläisillä ystävillämme olekaan se päivän tärkein ateria. Siinä missä espanjalaiset vetävät aamuisin vain kaakaon tai kahvin naamaan suomalaiset ovat tottuneet ehkä hiukan ravitsevimpiin aamupaloihin. Tottakai nälkäiselle suomalaiselle löytyi aamulla pahimman nälän viejäksi pala tai kaksi tuota kuuluisaa espanjalaista kinkkua. Syy siihen mikseivät espanjalaiset nauti kovin suurta aamupalaa saattaa löytyä heidän syömisajoistaan. Espanjalaiset söivät koulussa eväät ja n. klo 13.00 meidän kouluruokaamme muistuttavan lounaan, ehkä hieman paremman. Lounaaksi saimme koulussa mm. erikoisen koostumuksen omaavia pihvejä, ranskalaisia, kinkkua, leipää, perunaa, kaalia, kinkkua, kanaa, salaattia ja riisiä. Seuraavan kerran espanjalaiset syövät vasta illalla n. klo 20.00-22-00 aikoihin. Meille tarjottiin illalliseksi mm. tomaateilla voideltuja leipiä, sekä espanjalaista tortillaa. Yksi espanjalaisten kuuluisimmista ruoista on paella. Siinä on riisiä, erilaisia mausteita, katkarapua ja simpukoita. Baareissa espanjalaiset tarjoilevat usein tapaksia, jotka ovat pientä purtavaa juomien kanssa nautiskeltavaksi.  Tapaksia ovat esimerkiksi chorizomakkara, serrano kinkku, juustoviipaleet, oliivit, tai perunamunakkaan pala (un pincho de tortilla).
Loppujen lopuksi ainakin itseni mielestä espanjalainen ruoka oli kyllä kaikinpuolin melko hyvää. Mahdollisesti jopa parempaa kuin suomalainen. Suosittelemme kokeilemaan!



Vietimme leirikoulun aikana kaksi päivää madridilaisessa koulussa ja tutustuimme koulunkäyntiin ja espanjalaisiin nuoriin. Toiset kaksi päivää käytimme Madridin keskustaan tutustuen.  Kävelimme kaduilla ja kiersimme nähtävyyksiä. Madrid oli kaunis kaupunki, täynnä kauniita rakennuksia. Kävimme mm. kuninkaanlinnan ulkopuolella ja Puerta del solilla, museo Nacional del pradossa ja ostoskadulla. Mielestämme Madrid oli hieno kaupunki, vaikkakin kaduilla kuhisi ihmisiä paljon enemmän kuin Helsingissä olemme tottuneet. Madridissa asuu yli 4 miljoonaa ihmistä eli melkein koko Suomen verran.


Kuvissa näkyy siis kuninkaan linna ja Diego Velázquezin patsas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.