perjantai 2. kesäkuuta 2017

Arkadianmäellä rakennetaan tulevaisuuden Suomea

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen vieraili Tylyssä 31.toukokuuta YH1-kurssin vieraana. Kuinka paljon kansanedustajat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen ja hyvään elämään? Opiskelijat kyselivät ja kansanedustaja vastasi. Vitosjakson ilmiömme tulevaisuus ja hyvä elämä olivat mukana lähes kaikissa kysymyksissä ja vastauksissa!



Keskustelimme mm. ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista Suomessa ja muualla sekä ilmastonmuutoksen torjumisesta. Keskustelua syntyi myös hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä, kuten SOTE-uudistuksesta. Myös koulutus on panostusta tulevaisuuteen, painotti kansanedustaja, jonka mielestä opiskelun maksuttomuuden tulisi ehdottomasti säilyä eikä opintotuestakaan olisi pitänyt leikata.


Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa moniin asioihin, mutta yhteiseen tulevaisuuteemme voi vaikuttaa muuallakin kuin eduskunnassa.  Tärkeää työtä tulevaisuutemme eteen tehdään niin kuntien valtuustoissa kuin Euroopan unionissakin, Sarkkinen totesi ja muistutti myös, että jokainen meistä voi myös vaikuttaa omassa elämässään, työssään ja elinympäristössään. Tämä kannattaa siis pitää mielessä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.